• Mimosa Sukanen

PRH on kumonnut Kalevala Koru Oy:n väitteen

Tiedote 5.5.2021


Patentti- ja rekisterihallitus on antanut päätöksensä Kalevala Koru Oy:n 29.7.2020 tekemään väitteeseen, jossa vaadittiin Ikitaival Oy:n rekisteröimän tavaramerkin kumoamista. PRH katsoo, ettei sekaannusvaaraa Kalevala Koru Oy:n ja Ikitaival Oy:n tavaramerkkien välillä ole ja Kalevala Koru Oy:n väite on hylätty kokonaisuudessaan.


Väitteessään Kalevala Koru Oy vaati, ettei Ikitaival Oy saisi käyttää Kalevala-sanaa sisältävää kuviomerkkiä kulttuurimatkailuhankkeessaan. Ennen väitteen tekemistä Kalevala Koru Oy oli esittänyt Ikitaival Oy:lle vaatimuksen yhteistyön poissulkemisesta Kalevala kartalle -hankkeessa kelloja, koruja sekä taide- ja koriste-esineitä valmistavien tahojen kanssa. Vaatimusta ei voitu pitää perusteltuna eikä kohtuullisena useasta syystä. Kalevala kartalle -hankkeen markkinoimat kolmansien osapuolien palvelut eivät tosiasiassa voi olla sekoitettavissa Kalevala Koru Oy:n tuotteisiin. Sana Kalevala viittaa ensisijaisesti Suomen kansalliseepokseen ja sitä käytetään laajasti niin kulttuuri- kuin yritystoiminnassa. Kalevalasta ja suomalaisesta kansallisperinnöstä riittää menestyksen aineksia monelle tekijälle. Parhaimmillaan Kalevalan voimavara onkin sekä kulttuurillisessa että taloudellisessa yhteistyössä.


Ikitaival Oy:n perustaja ja Kalevala kartalle -hankkeen projektipäällikkö Mimosa Sukanen sekä oikeudellisena apuna hankkeessa toiminut Kati Repo KREAM Helsingistä iloitsevat PRH:n oikeudenmukaisesta, yleistä oikeustajua vastaavasta päätöksestä. Pienyrittäjien asema on yritysten välisissä ristiriitatilanteissa usein epävarma, joten päätöstä on sekä jännityksellä että luottamuksella odotettu.


“Nyt kun väiteprosessi on loppuun käsitelty, on hyvä jatkaa hankkeen edistämistä.”, Sukanen toteaa. “Tien raivaaminen ei ole koskaan helppoa. Kulttuuri- ja matkailuala tarvitsee etenkin nyt apua, joten toivotan kaikki Kalevalasta innostuneet mukaan takomaan yhteistä sampoa.”

Kalevala kartalle on kulttuurimatkailuhanke, joka auttaa kulttuuri- ja matkailutoimijoita tuotteistamaan palveluitaan. Yhteistyökumppaneiden palvelut kootaan yhdelle sivustolle, josta matkailijat voivat valita mieluisimmat suomalaisesta kulttuuriperinnöstä ammentavat palvelut. Kalevala kartalle -kulttuurimatkailureitti julkaistaan 27.5.2021.


Mimosa “Pohjolan tytär” Sukanen


Projektipäällikkö

Kalevala kartalle -hanke

Hanke on Mimosa Sukasen yamk-opinnäytetyö




429 katselukertaa0 kommenttia